lauantai 9. elokuuta 2014

missä

Mitä minulle on tapahtunut ?

Olen viime viikot ollut enimmäkseen omissa oloissani kotona, vain Coca-Cola ja Netflix ystävinäni. En ole vastannut viesteihin, osa puheluistakin on mennyt sivu suun. Olen poistunut kotiovesta vain päästäkseni polttamaan tupakan tai kymmenen.


Vasta viikon alussa sain riuhdottua itseni pois Kouvolasta. Pääsin ulos, niiden ihmisten luokse joita en edes muistanut rakastavani niin paljon. Sain nauttia auringosta, alkoholista, naurusta. Sain aamuyöllä kuiskata ilmaan kuinka paljon olen kaivannut. Sain puhua ääneen siitä kuinka rakastin ja rakastan. Sain kuulla olevani tärkeä. Sain hengittää.

Haluaisin päästä ulos useammin. Haluaisin saada enemmän happea, nähdä enemmän ihmisiä, kokea enemmän asioita. Haluaisin matkustaa enemmän.

Mutta eniten silti haluaisin, että joku pitelisi minua tässä, ihan vain sen takia ettei minun tarvitsisi syyttää asioiden tekemättömyydestä vain itseäni.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

I am the one who loved you when you went insane

 photo IMG_4654_zpsc45df35b.jpg
 photo IMG_4664_zps46fb03b0.jpg

Olin seuraavana jonossa ja pidin tiukasti kiinni tarjottimesta
Sillä jokainen siivoaa jälkensä itse

Jokainen siivoaa jälkensä itse. Siihen mut on opetettu. Oli kyse mistä tahansa, omat sotkut on selvitettävä ja kaikki minkä tekee pitää tehdä niin että voi itse myöntää sen tehneensä. 

Mut sit on niitä hetkiä. Niitä hetkiä joina vois vaan räjähtää. Sun sisällä on joku tunne, nimetön tunne. Se hiipii ihon alla, se repii sua sisältä. Se tekee sut hulluks. Se tunne saa sut repimään sun ihoa, sun vaatteita, hakkaamaan seiniä ja heittelemään tavaroita. Eikä se silti mene pois vaan jää kalvamaan. Se tunne pysyy sun ihon alla ja vaanii sua, odottaa seuraavaa tilaisuutta tulla pintaan. 

Silmät selällää, en osaa levähtää 
Räppään jotain vitun peräkylän venäjää 
Niskat nyrjähtää, aivot revähtää 
Tää on painajainen ja pian me herätään 
Jotain terävää, puren kieltä, viillän rintaa 
Veri virtaa pintaan – elämää 
Lasi helähtää, hetken enää pelätään 
Hetken vielä hengitän, ulos ja sisään

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

ja laita etee mitä vaan, jos se tuskaa helpottaa ni kyselemättä nappaan

Pyhimys - Paranoid #13

 photo PicMonkeyCollage2_zps52330327.jpg

Eri väreillä lakatut varpaankynnet. Lonkerolaatikko päässä laivan käytävillä rullaaminen. Ex-tyttöystävän t-paita ja rohtuneet huulet, masentava musiikki ja positiiviset ajatukset. Irkkujätkä, akustinen kitara ja tanssiminen. Terve mieli mut sairas keho. Tai päinvastoin. Junamatkat, bussimatkat, laivamatkat. Rakkaat ihmiset mun ympärillä, uudet tuttavuudet. Liian paljon tunteita mut liian vähän sanoja. 

Samat kasvot, eri ihminen. Tai en ees tiedä. 

Niin monet asiat muuttuu liian nopees tahdissa, tuntuu et kolhui tulee joka puolelt nopeemmin ku kerkeen puolustautumaa. Mut silti, kaikest huolimatta mä oon edelleen tässä. Mä oon just tässä ja valmis taistelemaan. Oon valmis näyttämää keskisormea maailmalle koska mä en tuu luovuttamaan.

'Sä ansaitset jonkun joka näkee oikeesti kuinka kultanen ihminen sä oot.'
Vielä jonain päivänä mä voin itekki uskoa tohon.

lauantai 8. helmikuuta 2014

'älä sano noin'

 photo IMG_4234_zps38b26542.jpg

älkää riidelkö kuuntele häntä anna olla elämä jatkuu minä olen tässä minä autan kyllä
minne katosit en jaksa älä muutu puhu minulle sinä jaksat kyllä minä rakastan sinua
jatka matkaa en halua tule takaisin hengitä kaikki järjestyy en pysty ole hiljaa
minä räjähdän unohda kyllä minä asiani hoidan luota minuun älä jätä minua yksin

maanantai 16. joulukuuta 2013

elämä on sun kaa cha cha chata

Sini Sabotage - Lambada


Lady Gaga - Gypsy

 photo IMG_3988_zps9471e09a.jpg

 photo IMG_4047_zpsc725b6f6.jpg

 photo IMG_3976_zps43566072.jpg

 photo 2013_12_15_nicolepuspus_zpsb438bc6a.jpg

13.-15.12.2013, taas yks täydellinen vkloppu.

Mä tosiaan kuumottelin tät reissua aika paljonki, koska tiesin et tuun tapaamaa aika paljonki Nicolen kavereita ja suoraa sanottuna pelkäsin miten ne ottais mut vastaa. Mut se pelko oliki sit ihan turha.

'Okei, seuraavana Iisalmi. Juna hidastaa... Voiei, mä tuun koht tapaamaa ne kaikki. Oah, mä näin Nicolen tost ikkunasta ! Saakelin ovi, avaudu ny, mun nainen on tossa... Ah, se on viimeinki siinä, mun edessä. Missäköhän ne muut on ? Ei väliä, mun nainen on tässä. Haluan halata, haluan tuntee sen huulet omiani vasten. Viimeinki. Hei, mitähittoa, mist toi hurraus kuuluu ? Ja taputus ? Eijuma, tuol ne loput hurraa.'

Lauantai-ilta. Muutama lonkero, muutama kalja. Hyvä fiilis. Musiikkia, yhdessäoloa. Tanssimista. Yhtäkkiä mä tajuan istuvani olkkarin lattialla ringissä muitten kanssa, kaikilla on kädet toistensa ympärillä ja osa nyyhkyttää. Se hetki oli kaunis. Kaikki tuns sen läheisyyden, sen rakkauden, yhteisen välittämisen. Ja mä tunsin viimeinki olevani osa jotain. 

Osa perhettä.

torstai 21. marraskuuta 2013

'mä vaan rakastan sua. niin kovin paljon.'

Say Anything - A Walk Through Hell

Say Anything - Alive With the Glory of Love

 photo WIN_20131116_231200_zps5ad20d49.jpg

Nicole.

Mä tutustuin Nicolee Saaran kautta. Olin sillo Saaran kans yhessä ja Nicole halus tulla Kikis juttelee mulle, käski mun pitää huolta Saarast ja näi eespäi. Vähän sen jälkee Saara tai Nicole teki WA-ryhmän mis oli mä, Saara, Nicole ja Nicolen sillonen tyttöystävä. Needless to say, se ryhmä ei kauaa kestäny, mä erosin Saaran kans ja otettii vähä yhtee. (Välikommentti: oon Saaran kans edellee ihan älyhyvis väleissä.) Täs kohtaa olin jutellu Nicolen kans jo aika lail kaikesta maan ja taivaan välillä ja olin tajunnu et se on oikeesti yks hienoimpii ihmisii ketä tunnen.

Täs kohtaa tuliki sit se Jyväskylän reissu. Saara oli menos kattoo sinne ihmisii ja mä olin menos mun siskolle. Sovittii sit Nicolen kans et nähtäis. Heti ku pääsin Jyväskylää ja junast ulos, mä näin ensin mun siskon, sit Saaran ja sen jälkee Nicolen. Oltii sovittu et mä juoksen heti sen luokse, hyppään sen sylii ja halaan sitä, ja niin mä myös tein. Vaik ei oltu ennen tavattu kertaakaa kasvotusten. Lauantai-iltana mä vietin Nicolen kans aikaa, mun piti tutustuu ihmisii mut lopult päädyttiiki kahestaa teatterin katolle juttelee. Ja se tuntu niin hyvältä, mä pystyin puhuu sen kans ihan kaikesta. Mul oli silloin säätöö yhen toisen henkilön kans, ja mä pystyin puhuu siitäki Nicolelle. Ei ollu mitää mist en ois voinu puhuu, mut mein aika oli rajallinen.

Vähä tän jälkee Nicole eros siit tyttöystävästää, ja se sai mut tajuamaa et mä oon ihastunu Nicolee. Me oltii koko tää aika viestitelty WhatsAppis aika lail päivittäin, Nicolest oli todella lyhyes ajas tullu mulle ihan hiton tärkeeks. Loppujen lopuks 26. lokakuuta päädyttii lopputuloksee et saman tienhän me voitas seurustella virallisesti.

 photo WIN_20131117_003612_zps17f74275.jpg

Täs kohtaa mä rakastuin Nicolee. 

Nicole oli meillä viime viikon keskiviikost sunnuntaihi, ja ne oli mun elämän täydellisintä aikaa. Oli ihanaa saada nukahtaa Nicolen kasvot mun edessä ja herätä siihe samaa näkyy (vaik kuulemma olin joka yö kääntäny sille unissani selkäni ja yhtenä yönä potkassukki, itelläni ei muistikuvaa tästä). Sain esitellä Nicolee mun ystäville ja kaikki tuntu vaa menevän putkee. Ja semmosii vkloppuja tulee olee vastedeski, ollaa mietitty nyt vaa et millo meen sen luokse. Mua kuulemma odotetaa siel innolla. Huhhuh.

Mä voin ihan suoraan sanoo et Nicole on parasta mitä mulle on tapahtunu todella pitkää aikaa. Nicole on aina siinä jos tarvin sitä, se kuuntelee, se tukee, se lohduttaa, se puhuu, se hassuttelee, mitäikinä. Nicole on täydellinen, mulle.

Nicole, mä rakastan sua.

 photo WIN_20131116_234227_zpsc17043ed.jpg

maanantai 11. marraskuuta 2013

her heart in my hands, it's too bad, no regrets

 photo IMG_3814_zps20680eda.jpg

Mul on ollu ikävä tät tunnetta. 
Et mikää ei vois satuttaa. 
Et mun on hyvä olla. 
Et oon oikeesti onnellinen.

Mut nyt ku mä makaan mun sängyl, kuuntelen The Fall of Troyta ja ajattelen sua, mä tunnen niin paljon. Ja kaikki pelkkää hyvää. Mua hymyilyttää. En mäkää oo tottunu olee onnellinen, mut viimeinki must tuntuu et sun kans mä voin, ja ennen kaikkee uskallan antautuu sille onnen tunteelle.

Mä vaa niin rakastan sua.